Alku taival

Saattaa olla teen elämää suuremman virheen kun päätin luoda tämän blogin. Kuitenkin tällä on suurempi merkitys minulle ja varmasti kanssa sisarilleni jotka painivat samojen asioiden ääressä.

Jos nyt joku ei jo otsikoista osannut päätellä niin olen prostituoitu. Olen tehnyt tätä 6 vuotta, enkä kutsuisi itseäni vieläkään ammatti huoraksi. Monille ammattini on vastemielinen tai halveksuntaa herättävä. Kuitenkin prostituoituja on ollut kautta aikojen, kysyntä ei lopu. Ymmärsin 20 vuotiaana istuvani pankin päällä, kun olin pahasti velkaantunut. Sain velat hoidettua ja tapasin kanta-asiakkaani joka tänä päivänäkin pari kertaa kuussa.

Näin tässä kohtaa jo tulevaan. Olen seksin nälkäinen nainen, asiakaskuntaankin voi vaikuttaa ja parin päivän työllä saat keskiverto ihmisen puolen kuun palkan. Kuulostaa helpolta. Vaan eipä ole. Minua pelotti ja pelottaa edelleen uusien asiakkaiden kohtaaminen. Vaikka minulla on laukkuuni pakattuna turvasumuttimista alkaen horopuhelinta ja hätävara rahat esim junamatkaa varten kotiin. Ei voi koskaan tietää onko minua odottamassa joku parittaja tai isompi mies joukko. Olen kuitenkin vain hento runkoinen naisen alku joka tepastelee tytön kengissä. Pituutta minulla on vain 151 senttiä, painoni on 40kg +/- 3kg. Aitona punapäänä minulle riittää kysymyksiä, johon perinteiseen voin vastata jo heti. Kyllä, jos minulla olisi karvoja alakerrassa niin ne ovat oransseja. Olen värjäyttänyt puoleen selkään yltävän kuontaloni punaiseksi ja tavaramerkkini on kiharat auki olevat hiukset. Asikkaiden toiveiden täyttämisen takia vaate arsenaalini hyvinkin laaja, mutta pääsääntöisesti jos ei toiveita pukeudun mukavuudenhaluisesti. Stereotypia suttuisista meikeistä ja revityistä vaatteista tai ylilyhyistä hameista avonaisine toppeineen ei sovi minun pirtaan. Toki toiveesta muttei muuten tule tälläistä vaatetusta suosittua tai edes ymmärrettyä.

Monesti luullaan että huorat ovat tautisia ja likaisia, käytöstapoja omaamattomia rahan ahneita lunttuja? Kuitenkin elän kaksoiselämää. Päivän valossa olen se ponnaripäinen assari neiti, ja yöllä punaisen valon syttyessä neiti vaihtuu vanhojen setien naimaksi vinkuleluksi. Minulla kuten jokaisella naisella on oikeus sanoa ei tai lopeta, vaikka olenkin palan sieluani myyvä porttini aukaiseva huora, minullakin on ihmisoikeuteni ja tunteet. Olen joskus joutunut tilanteeseen jossa mies hyvin kova kouraisesti kirjamellisesti repi värkkiäni. Sanoin että lopettaa koska se sattui. Tämä ei lopettanut. Ilmaisin asian selvemmin ja irtauduin tämän otteesta ja puin vaatteeni sekä lähdin. Mekin tarvitsemme kunnioitusta. Sain tietysti solvaukset niskaani paskata palvelusta. Mutta asiakkailtakin edellytetään inhimillisyyttä.

Tulen kertomaan asiakkaistani, normaali arjestani sekä yleisesti ajatuksistani. Vastaan mielelläni asiallisiin kysymyksiin. En ole tätä kautta etsimässä asiakas kuntaani lisää ihmisiä tai kertomassa itsestäni tietoja.

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi