Tabu ?
Kirjoitin aiheesta eräälle foorumille, kuitenkin topic poistettiin n.vuorokauden sisällä. Teksti pysyi asiallisena, ja ihmisiltä tuli kysymyksiä. Toki joukkoon eksyi muutama jotka epäilevät Prostituoidun motiiveja terve järkisyydestä tai terveydestä. Ihmettelen mikä aiheesta tekee sellaisen ettei siitä saa keskustella? Vaikka tätä ammattia syrjitään ja musta maalataan urakalla niin ihmettelen silti sitä miksei siitä voida puhua, edes ajatustasolla ilman että se poistetaan?
Eräs kirjoittaja sai mieleeni jäämään vertauksen tatuoitu-prostitoitu. Ikään kuin tämä olisi ikuista. En osaa ajatella asiaa tuolta kannalta, koska jokainen meistä tietää että huorakin menettää arvonsa siinä kohtaa kun ikä alkaa painamaan, asiakkaat pääsääntöisesti tahtovat nuoria naisia sänkyynsä. Enkä usko että kansa osaa ihmismassan joukosta erotella prostitoidun joka on muutoin normaali. On toki nistihuoria ja huoria jotka myyvät itseään kadun kulmassa, mutta näistä stereotypiään sopivista tapauksista en lähde nyt puhumaan, nämä ihmiset ovat useimmiten niitä jotka tarvitsisivat apua.
Voisi olla kauheaa tai koomista, että oma työnantajasi tai esimiehesi ilmestyisi asiakkaaksesi. Minulle kävi näin, hän soitti prepaid nrosta ja en tunnistanut häntä äänestä tai hän minua. Tapaamisemme meni hyvinkin kiusallisen keskustelun kautta, silloin ymmärsin sen. Asiakkaan ja huoran välinen vaitiolo, on melkein jo velvollisuus. Kumpi tahansa voi menettää kasvonsa, mutta salassa toimivalle huoralle se olisi loppu, asiakkaalle jolla on vaimo ja muutama lapsi se olisi perhe onnen loppu. Pattitilanne, joka varmistaa sen että hiljaisuus pysyy, toki on kanssa sisaria jotka varmastikin ovat saattaneet kiristää tälläisissä tapauksissa rahaa. Kuitenkaan minun asemani töissä ei ole muuttunut, tai suhteeni työnantajaan. Päin vastoin, hän saattaa jättää työpöydälleni lappuja, milloin olisin vapaa tai pyytää vain avaamaan hiukset. Hän jostain syystä rakastaa hiuksiani 🙂
Joskus ystävien kesken keskustelu menee vitsi pohjalta kommentteihin ”Pitää vissiin alkaa myymään persettä siwan kulmalla”. Nämä on hetkiä jolloin pelkään muurini tippuvan. Ystäväni tuntevat minut paremmin kuin moni muu, ja parhaaksi pelastus keinoksi tilanteissa salaisuuteni pidon kannalta on vain lisätä löylyä keskusteluun. Olen oppinut valehtelemaan, mutta toisinaan pelkään silti jääväni kiinni salaisuudestani. Jos matkalla asiakkaan luokse törmäänkin tuttuun tai vastaavaa. Valheet on pidettävä neutraaleina. ”Menen salille illalla” ”Nään serkkuja” ”Menen uuden osaston päällikön kanssa syömään”. Yhden kerran olen joutunut turvautumaan multihuipentavaan valehtelu kierteeseen. Menin asiakkaan luokse toiselle paikkakunnalle, ja sanoin ystävilleni olleeni kipeä joten en pääse. Törmäsin kuitenkin matkalla ystävään ja selityksen keksimiseen ei ollut aikaa. Maailman huonoin selitys jonka keksin oli että menen hoidon luokse joka lupasi ”hoitaa” minua. Se meni sillä ohi, mutta kysely jatkui kukakukakuka. Ei mennyt perille, ettei meillä synkannutkaan. He vain janosivat tietoa, minusta tuli äreä valheideni takia joka aiheutti monta turhaa riitaa. Inhoan tätä puolta ammatissani, että joudun valehtelemaan ihmisille joista välitän. Luurankoja kertyy.
Kuitenkin minulla on yksi ihminen jolle kerron avoimesti huoraamisesta. Hän ymmärtää ja ei nää asiaa kauheana. Toisinaan hän vitsailee että oliko hyvä setti. Kiusallaan. Olen sanonut hänelle aina kun tapaan uuden asiakkaan, että jos minusta ei kuulu siihen ja siihen mennessä niin hakee apua. Tätä ei ole onneksi koskaan tapahtunut.
En voi suositella huoraamista kenellekään. Elämä on kuin verkko, kudot silmukoita ja vahvistat vanhoja ja taas katsot eteen päin. Kasvo muistini takia törmään toisinaan asiakkaisiin vaikka kaupassa. Alkuun se aiheutti hämmennyksen ja tarpeen päästä pois, ja nykyään he ovat ilmaa niin kauan kuin mies ei ole alasti edessäni. Kontaktin ottajiin olen vain pitänyt kylmän keskustelun ja pyrkinyt pois. Joskus ystävä saattanut kysyä kuka hän oli, – ei mitään käryä.
Odottelen illan asiakasta tätä kirjoittaessani… ehkä hänestäkin löytyy kirjoitettavaa..